Category Archives: Uncategorized

Rahanpesurikoksista

Rahanpesu on rikoslain 32 luvun 6 §:n mukaan rangaistava teko. Lainkohdan mukaan rahanpesusta on tuomittava se, joka

1) ottaa vastaan, käyttää, muuntaa, luovuttaa, siirtää, välittää tai pitää hallussaan rikoksella hankittua omaisuutta, rikoksen tuottamaa hyötyä tai näiden tilalle tullutta omaisuutta hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä tai peittääkseen tai häivyttääkseen hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän tai avustaakseen rikoksentekijää välttämään rikoksen oikeudelliset seuraamukset taikka

2) peittää tai häivyttää rikoksella hankitun omaisuuden, rikoksen tuottaman hyödyn taikka näiden tilalle tulleen omaisuuden todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin tai siihen kohdistuvat määräämistoimet tai oikeudet taikka avustaa toista tällaisessa peittämisessä tai häivyttämisessä.

Rahanpesun yritys on rangaistava.

Rahanpesusta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Rahanpesu on rikoslain 32 luvun 7 §:n mukaan tekomuodoltaan törkeä (törkeä rahanpesu), jos rahanpesussa 1) rikoksen kautta saatu omaisuus on ollut erittäin arvokas tai 2) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti, ja rahanpesu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän rahanpesun yritys on rangaistava.

Törkeästä rahanpesusta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta.

Salahanke törkeän rahanpesun tekemiseksi on säädetty erikseen rangaistavaksi rikoslain 32 luvun 8 §:ssä.

Rikoslain 32 luvun 9 §:n mukaan tuottamuksellisesta rahanpesusta on tuomittava se, joka törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy rikoslain 32 luvun 6 §:ssä tarkoitettuihin toimiin. Tuottamuksellisesta rahanpesusta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Rikoslain 32 luvun 10 §:n mukaan, jos rahanpesu tai tuottamuksellinen rahanpesu, huomioon ottaen omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava rahanpesurikkomuksesta. Rahanpesurikkomuksesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa.

Panttivangin ottaminen ja panttivangin ottamisen valmistelu

Panttivangin ottaminen on rikoslain 25 luvun 4 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko. Lainkohdan mukaan panttivangin ottamisesta on tuomittava, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä, se, joka riistää toiselta vapauden pakottaakseen jonkun muun tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin uhalla, ettei panttivankia vapauteta tai että hänet surmataan tai hänen terveyttään vahingoitetaan.

Panttivangin ottamisen yritys on rangaistava.

Panttivangin ottamisesta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta.

Rikoslain 25 luvun 4 a §:ssä on säädetty erikseen rangaistavaksi panttivangin ottamisen valmistelu.

Panttivangin ottamisen valmistelusta on tuomittava se, joka panttivangin ottamista varten

1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa,

2) hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen tiedon,

3) valmistaa tai hankkii rikoksen toteuttamiseen tarvittavan tilan tai

4) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä.

Jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa, 1 momenttia ei kuitenkaan sovelleta.

Panttivangin ottamisen valmistelusta on säädetty rangaistukseksi vankeutta enintään kolme vuotta.

Alkoholirikos

Alkoholirikos on rikoslain 50 a luvun 1 §:n nojalla rangaistava teko. Lainkohdan mukaan alkoholirikoksesta on tuomittava se, joka alkoholilain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti 1) valmistaa alkoholijuomaa tai väkiviinaa, 2) tuo maahan alkoholijuomaa tai väkiviinaa, 3) myy, välittää tai muutoin toiselle luovuttaa alkoholijuomaa tai väkiviinaa, 4) pitää hallussaan tai kuljettaa väkiviinaa, 5) pitää hallussaan tai kuljettaa alkoholijuomaa myyntitarkoituksessa tai 6) pitää hallussaan tai kuljettaa laittomasti valmistettua tai maahan tuotua alkoholijuomaa.

Edellä 1–3 kohdassa tarkoitetun rikoksen yritys on rangaistava.

Alkoholirikoksesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Sisäpiirintiedon väärinkäyttö

Sisäpiirintiedon väärinkäyttö on rikoslain 51 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko. Sisäpiirintiedon väärinkäyttö luokitellaan rikoslaissa arvopaperi- ja kryptovaramarkkinarikoksiin.

Rikoslain 51 luvun 1 §:n mukaan sisäpiirintiedon väärinkäytöstä on tuomittava se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käyttää rahoitusvälineeseen tai kryptovaraan liittyvää sisäpiirintietoa hyväksi

1) luovuttamalla tai hankkimalla rahoitusvälineen tai kryptovaran omaan tai toisen lukuun taikka peruuttamalla rahoitusvälinettä tai kryptovaraa koskevan toimeksiannon tai muuttamalla sitä taikka

2) neuvomalla suoraan tai välillisesti toista rahoitusvälineen tai kryptovaran hankinnassa tai luovutuksessa taikka rahoitusvälinettä tai kryptovaraa koskevan toimeksiannon peruuttamisessa tai muuttamisessa.

Sisäpiirintiedon väärinkäytöstä tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käyttää hyväksi 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tahallisen sisäpiirintiedon väärinkäytön yritys on rangaistava.

Sisäpiirintiedon väärinkäytöstä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Julkisrauhan rikkominen

Julkisrauhan rikkominen on rikoslain 24 luvun 3 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko.

Julkisrauhan rikkomisesta on tuomittava se, joka oikeudettomasti

1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka

2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan.

Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.

Julkisrauhan rikkomisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö on rikoslain 47 luvun 6 a §:n mukaan rangaistava teko.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä on tuomittava työnantaja tai tämän edustaja, joka ottaa palvelukseen tai pitää palveluksessa ulkomaalaisen, jolla ei ole työntekijän oleskelulupaa tai muuta työntekoon Suomessa oikeuttavaa lupaa.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä tuomitaan myös urakan tai aliurakan antaja tai työn teettäjä taikka heidän edustajansa, joka laiminlyö varmistautua siitä, että sen ulkomaiselle yritykselle antamassa urakointi- tai aliurakointityössä taikka ulkomaisen yrityksen sen käyttöön asettamana vuokratyövoimana työskentelevillä ulkomaalaisilla työntekijöillä on työntekijän oleskelulupa tai muu työntekoon Suomessa oikeuttava lupa.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Työsyrjintä ja kiskonnantapainen työsyrjintä

Työsyrjintä on rikoslain 47 luvun 3 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko. Työsyrjinnästä on tuomittava työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan

1) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka

2) uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Työsyrjinnästä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Rikoslaissa säädetään erikseen rangaistavaksi kiskonnantapainen työsyrjintä. Rikoslain 47 luvun 3 a §:n mukaan tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä.

Kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

 

Sotilaan sopimaton käyttäytyminen

Sotilaan sopimaton käyttäytyminen on rikoslain 45 luvun 18 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko. Sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä on tuomittava sotilas, joka muulloin kuin palvelustehtävässä ollessaan puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalla kasarmi- tai muulla alueella, julkisella paikalla tai julkisessa tilaisuudessa esiintyy ilmeisen päihtyneenä taikka meluamalla tai muulla käyttäytymisellään aiheuttaa häiriötä tai pahennusta.

Sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä on säädetty rangaistukseksi kurinpitorangaistus.

Maastomerkin väärennys

Maastomerkin väärennys on rikoslain 33 luvun 5 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko.

Maastomerkin väärennyksestä on tuomittava se, joka vaikeuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisten maasto-olosuhteiden todistamista asettaa väärin taikka luvattomasti hävittää, muuttaa tai siirtää rajaa, linjaa tai veden korkeutta osoittavan taikka muun niihin verrattavan maastomerkin.

Maastomerkin väärennyksestä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Ydinräjähderikos

Ydinräjähderikos on rikoslain 34 luvun 6 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko.

Ydinräjähderikoksesta on tuomittava se, joka tuo Suomeen taikka hankkii, valmistaa, kuljettaa, toimittaa, pitää hallussaan, kehittää tai räjäyttää ydinräjähteen tai harjoittaa tutkimustoimintaa sen valmistamista varten. Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella. Ydinräjähderikoksen yritys on rangaistava.

Ydinräjähderikoksesta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.